2. im fine..

Tänään olin ihan poikki. Vaikka aamulla söin kunnon aamiaisen, olin koulussa ihan uupunut. Niin uupunut, että itkin. Selitin kaikille, että oon vaa niin väsynyt ja stressaantunut. Ja ei siin mitää ollu, kaikki hyvin. No, kylhä toi stressi/väsymys ainaki oli totta.

Sen takia söinkin koulussa sit ihan kunnolla, sekä kotiin tullessa. Tajusin eilen illalla, että turvotus johtu juuri nesteistä. Join paljon eilen, niin olisi epänormaalia jos se ei näkyisi. Yöllä mietin kaikki tämän päivän ruoat mitä syön. Ostaisin ananasta, joisin vähän vettä, enkä söisi juuri ollenkaan. Tänään tajusin, että mun on nyt pakko syödä. Muute alan itkee taas ja pyörryn kohta. Torstaina syön sitten sitä ananasta yms. oikein olan takaa. Koska en mä voi enää laihtua/lihotakkaan, nyt täytyy vaa saada mahdollinen turvotus pois.

Oon nyt pukeutunu isoihin ja löysiin yläosiin. Perjantaina onkin sitten iso muutos, kun tuun kireessä mekossa. Vaikka en olis paljoo laihtunu, näytän "normaalia" laihemmalta. +isot yläosat on lämpimii(mul on kokoajan kylmä!)

Huomenna koulussa on ruoaksi pizzaa- erittäin harvinaista herkkua! Mut mä en haluu sitä. En just päivää ennen wanhoja(varta vasten sitäkää en oo pitkää aikaan syöny!). Mut en tiiä mitä sanon muille. Tuntuu, että tuol on semmosta porukkaa, jotka jotenki halveksii laihdutusta(koska ei ite siihen pysty?),kuten ne oli jälkkäri-päivänä. Ton takii en tiiä, että kattooks kukaa mua sit sillee woou oot laiha. Aika masentavaa.

8. wanhat-valitus

Huomasin että noi blogitekstien otsikoiden numerot on väärin(vahihoin),  nyt siis enää 8 päivää wanhoihin(tää päivä lasketaan mukaan). Kans toi tekstien julkaisu kellon aika on kaikis väärä, mut sitä en osaa muuttaa.

Tää päivä. Koulussa oli yllättävän hauskaa! Olin energinen. Aamulla tein mini lihaskunnon, joten olin koulussa hereillä. Mut sit ny koulupäivän jälkeen kotona- romahdus. Oon ollu täällä yksin ja itkeny hillittömästi. Koska tää kaikki menee perseelleen.

Pienenä katselin wanhoja ja ihailin niin kauniita prinsessoilta näyttäviä tyttöjä. Odotin milloin olisi minun vuoroni. Yläasteella alkoi pukujen, omantanssin ja koristelun arvostelu kavereiden kanssa. Ajattelin, että wanhat ovat jotai älyttömän hauskaa ja odottamisen arvoista. Lukioon tultaessa odotus alkoi konkretisoitua, odotin sitä yhtä päivää elämässäni, jolloin kaikki olisi täydellistä. Edes kerran, yksi päivä joka olisi täydellinen. Koristelu olisi lumoava, omatanssi olisi hauska, parini olisi hyvännäköinen ja mukava, jatkoilla olisi hauskaa, pääsisimme limusiini kyytiin ja kaikkea. Itsekin olisin kaunis. Päälläni olisi kaunis mekko. Minulla olisi huoliteltu kampaus ja meikki. Olisin pieni ja laiha. Täydellinen päivä. Päivä prinsessana. Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan odotusten mukaan...

Tähän asti oikeastaan jokainen juttu on falskannut. Koulullamme ei ole yhteistä jatkopaikkaa, emme saaneet limusiinia, koristelusta ei tule kummoinen, parinsaanti oli stressaavaa/ahdistavaa, eikä tuloskaan ole kovin miellyttävä. Mekko ei ollut unelmamekkoni, se oli vain yksi halvimmista. Mekko saa minut myös näyttämään todellista tukevammalta-ei yhtään kiva. Siksi olen yrittänyt laihduttaa, muttei sekään ole onnistunut kunnolla. Olen vain joutunut stressaamaan syömisiäni ja liikuntaa. Kukaan ei ole huomannut muutosta. Koulussa huomataan vain yksi kavereistani, joka on saanut laihdutettua paljon pienessä ajassa.

 Enhän voi kuitenkaan tietää, miten itse päivä tulee menemään. Tähän mennessä se ei vain vaikuta kovin onnistuneelta. Ei prinsessa päivältä, ei täydelliseltä. Oon jo alkanu oottaa, että koko päivä olisi jo ohi. Päivä jota olen pienestä asti odottanut. En mä tällaista silloin odottanut.