terveyttä kohti

en tiiä enää mistää mitää.
Toissapäivän olin ihan et: "Nyt lähtee taas laihdutus!" ja liikuin enkä paljoo syöny. Tänään taas pidän koko ajatusta typeränä. En mä oo ylipainonen, mul ei tarvi laihtua. Välillä vatsa pömpöttää ja löllyy-joo, mutta eikös sen sais pois liikunnalla? Ja mä liikun aik paljon, liian paljon syömisiin nähden, koska- Haluun timmin kropan. Lihaksia. Terveyttä. Ei syömättömyys oo ratkasu siihen. Ja syöminen on kuitenkin pakollista, ja usein ruoka on hyvää(miinus rasvaset ällöt). Miks siit pitäis kieltäytyy?

Täydellinen kroppa<3

Tähän vaikutti kans tän päivän liikkatunti. Mun yks kaveri ei oo moneen kuukauteen syöny koulussa ollenkaa-se ottaa ruokaa muttei syö sitä. Kyl siit näkyy et se on lahtunu. Mut tänään näin sen pienes liikkatopis ja järkytyin. Olkapäissä kunnon kuopat, kohdissa joita en ole ikinä kellään nähnyt. Vatsa kaartu sisäänpäin, ei siin ollu mitää muitku luita. Sen luut paisto. Mua ahisti.
Kuinka oon halunnu näyttää tolta? Ei toi oo tervettä. Ja silti se valittaa läskejään. Ei toi oo enää kaunista. Tos näkyy vaan ongelma. Ongelma, jota se ei itte(ehkä?) huomaa. Mut oon kyl huono ihmine sanoo näin, kun kattoo mitä oon ittekki pohtinu, tänne kirjottanu ja miten toiminu.

Siks yritänki nyt taas päästä täst pois. En haluu murehtii ja stressaa yhtää enempää. Mun pitää oppii pitää ittestäni, eikä vaan rankasta kroppaani "liiasta" syömisestä. Haluun oppii olla miettimättä ruokaa sen kummemmin(ei enää kaloreiden laskemista, tai hiilareiden kauhistelua). Haluun syödä normaalisti, mutta mitä on normaali syöminen? En tiiä enää. (Ajatteleeko "normaalit" ihmiset syömistä ollenkaa, kuinka usein ne syö ja kuinka paljon?) Pienempänä kaikki oli niin helppoa. Vielä pari vuottaki sitte oli.

oke, en oo ikin viillelly,eli enemmä toi ruoka

kuulumiset

En oo kirjottanu tänne sataan vuoteen. On ollu vähän kaikenlaista. Ton viimisimmän postauksen jälkeen ajattelin, et mun on nyt pakko saada lisää painoa. Halusin olla ilosempi ja energisempi. En kestäny sitä jatkuvaa  kylmyyttä(+ihmeellisen talviturkin kasvamista kaikkialle/:D) ja sitä, kuinka luut paino istuessa. Ja niimpä mä aloin pyristellä pois laihuusajatuksesta. Ja pääsinkin. En miettinyt kaloreita(ainakaa paljoo) ja olin oikeesti paljon energisempi. Ja musta näytin silti ihan laihalta. Eikä kiinnostanu yhtää lihonko jos syön jotain. Se oli ihanaa.

Sit tapahtu jotain. Näin lehdessä(missmix) jutun Valehtelevien viettelijöiden Lucy Halesta, joka kerto syömishäiriöstään. En lukenu juttua, mut tuli ihme fiilis. Nykyään niin helvetin kaunis tyttö, ja silläki on pyörinyt ajatukset ruoassa ja liikunnassa. Kaunis ja menestynyt. Tyyppi jota oon ihaillut.



Seuraavana päivänä ostin ittelleni Ben & Jerry´sin, jonka olin luvannu ittelleni koeviikon päättymisen jälkeen.(eli palkinnoks.....) Mutta sen syöminen ahisti, iha ekasta lusikallisesta alkaen. En syöny puoliakaan, vaik tuntu et sen pohja olis ollu jo näkyvissä. Ihnotti. Join ties kuinka monta lasillista vettä, ajatellen että jos se vois viedä sen moskan mun sisält vaan pois. Ja kävin salilla. Illalla kertasin yhä uudestaan ja uudestaan päivän syömisiini, skipattui aterioita ja paljon niitä kaloreita nyt tuli.

Siitä lähtien kuiskuttava ääni oli taas päässäni. En saanut napostella. Katoin taas ruokien kaloreita ja mietin mitä söin ja mitä seuraavana päivänä voisin syödä. Pari päivää sitten en syöny yhtää kunnon ateriaa, vain välipaloja.  Energiat oli koko päivän alhaalla, mutta liikuin normaaliaki enemmän. Koulussa oli pitkästä aikaa liikuntaa. Mä en tehny muutaku vertailin itteeni muihin. "Mähä oon iha laiha. Eiku ei. Apua, kuinka laiha toiki ja toi on. Eikä noi kai liiku yhtää(?). Mäki haluun. Oon niin kaukana tollasesta. Liikaa rasvaa mahassa, liian vähän olkapäiväissä. Ei kukaan haluu läskiä, eikä kyl luitakaan. Ja mussa on kumpaakin.."

Seuraavan aamuna näin peilistä kylkiluut. "Ei taas. Ei taas tätä! En saa päätyy taas tähän." Niimpä söin enemmän ja useemmin. Eilen leivoin, söin takinaa, söin valmiita leivoksia, söin kaapista löytyvii keksei ja jäätelöö. Ihan liikaa. Pystyn taas puristelee läskejäni. Silti mä tänäänki söin kunnolla ja herkuttelin(onneks triplasti vähemmän). Puhuin yhden kaverini kanssa pitkästä aikaa. Se käy nykyään joka päivä ja monta kertaa salilla, haluaa päästä kesäkuntoon. Alko ahistaa yhä enemmän. Kesäkunto. Kaikki haluu saavuttaa sen, kaikki pyrkii siihen. Se on joku määränpää, minkä eteen tehään töitä. Se on tärkee asia. Asia, jota kohti munkin pitäis pyrkiä. Kaverini on koko ajan salilla, mä kotona lihoamassa. Mun pitää lopettaa ja ottaa taas itteeni niskasta kiinni.                        
  Jep, tässä sitä taas ollaan.

thinner or stronger?

En oo kauheesti postaillu viime aikoina. Syinä: 1.on ollu kauheest kaikkii koulu juttui, etten oo ehtiny koneelle muutenkaan 2.oon ollu ihan hämilläni et mitä nyt pitäis tehä.

Ajattelin laihtuvani syömällä kunnolla ja liikkumalla. Nyt olen saanut lisättyä liikuntaa, ja ensi viikolla aloitankin jo ihan kunnon treenaamisen(eli enemmän ja enemmän juosemista,tanssia,aerobicia,joogaa...). Ois tosi mahtavaa saada kesäks sixpack, tai ees vähä lihaksii, tai ees litteempi vatsa.

 

Jotta mun lihakset kasvais, mun pitäis syödä. Ja se on tässä se ongelma. Oon tottunu jo pitkään ajatukseen vähäisestä ruoasta. Mikäli syön enemmän kuin normaalisti, tai syön useemman kerrain kuin 5kertaa päivässä tai syön herkkuja, tulee ahistus. Morkkis. Sen takii syön yhä pienii määrii. Mutta silloin jos teen lihaksia, niin laihdun, mutta lihakset taas huononee, surkastuu.. Ajatukset pyörii laihuuden ympärillä. Haluunko olla laiha,litteä,pieni-kyllä. Mutta haluanko nähdä luita vai lihaksia? Päässä oleva ääni pyörii milloin minkäkin ympärillä. Lihaksikas olisi toki terveemmän näkönen, näyttäis kivalta, vaikkei solisluut näkyiskään selvästi.

 

Syödä siis pitäis...Mutku syöminen huutaa sanaa lihoaminen.

namnam...eiku apua!

jos noin kapeet reidet ois, niin ah!

Olin eilen mun kaverin kanssa shoppailemassa. Etin yhest kaupasta farkkuja. Ensinnäkin kokeilin numeroa pienempiä kuin normaalisti- ja ne sopivat! Ja itseasiassa olisin joutunut ostamaan vielä pienemmän koon, kun ne farkut kuulem venyy kauheesti käytössä. Siel ei parhaillaan ollu enää pienempii. Olo oli mahtava! En oo ees tajunnu, et mun jalat ois voinu jossain vaihees laihtuu, mut siltä näyttää. Ihana yllätys!

Mut sit huono juttu. Käytiin kans leffassa- en oo pitkään aikaan ollu. Olin päättänyt, että saan ottaa sinne pari suklaapatukkaa ja jugurttirusinoita. Mut kaupasta löytykin vaan valkosuklaarusinoita<--silloin suklaat ois ollu ihan liikaa! Sit hätäilin, ku alko olla jo kiire, joten päädyin ottamaan semmosen ison malacon(kai?) karkkipussin. Ja mä vaa söin ne suklaat ja puolet 350g pussit. Heti ton jälkee kadutti kauheest. Ahisti ja tunsin itteni kauheeks läskipossuks. Olin luvannu ittelleni pari herkuttelu päivää viikossa, mut ei se tarkotaet saisin ihan hirveesti niit syödä! En syöny iltapalaa(se tuntuu jäävän aika usein pois..). Mut tänään on ollut vieläkin ahistus siitä eilisestä. Ja tän päiväisestä, kun oon syöny normisti(+ehk vähä enemmän), enkä vähän/skipaten mitään, mikä ois ollu eilisen takii kannattavaa. Maha tuntuu vaan pursuuvan farkuista entisestään.

En enää herkuttele tolleen, lupaan sen itselleni. Sillä tolla tavoin en tuu näyttää kesällä siltä miltä haluaisin(ja en kyl muutenkaan, jos en lisää päätöksiä tee).

Ihme maikka

Onneks tänään oli kiva päivä, vihdoin.

Mun terveytiedon maikka ärsytti ja hämmens mua taas. Vähä erikoinen tyyppi, naureskelee mm. syömishäiriöille. Jonkin aika sitten piti tehä kolmen päivän syömispäiväkirja(jaiks!), johon ois pitäny laittaa kaloritki. Sitse oli "No ei laitetakkaa, ties jos jollain tulis tääl anoreksia. Hehheh"<--nauro päälle.

Tänään se kerto jostain tutustaan, lukio ikäisestä(?) ballerinasta, joka sairastaa syömishäiriötä. Tyttö, joka on ollut totaali kieltäytyjä ala-asteesta asti(baletin takia)--ei oo syöny suklaata ja karkkeja sen jälkeen (tai mistä toi sen tietää). Maikka kerto kuinka tää ballerina pyrkii syömään mahdollisimman terveellisesti, kuinka ei syö leipääkään, koska siinä hiilihydraatteja. Must toi taas kuulosti ihan järkevältä. Sit se maikka paasas: " Et ihan kamalaa, ei tollane oo kunnon elämää. Elämään kuuluu nautintoja! Et kyllä tuntuu olevan sekaisin tyttö, kun pitää sitä terveellisenä. " Ja se vaan naureskeli siihen päälle. Olin järkyttynyt.

ballerinat on kauniita, lentoon hyppääviä kevyitä höyheniä

En ymmärrä miksi toi opettaja suhtautuu syömishäiriöhin nauramalla. Se nauraminen oli outoa ja hämmentävää. Luokan tytöt oli hiljaa. Eiks se nää niitä pahana asiana, mahdollisena? Ja noi sen kommentit oli outoja. Määritteleekö se elämisen suklaalla? Että ilman suklaata yms. eläminen ei ole nautinnollista? Ei ruoalle pidä antaa noin isoo osaa. Tai mä en vois antaa. Jos kerran hakisin siitä nautintoa ja iloa elämääni, näyttäisin valaalta. Ja mitä pahaa vähän-syömisessä on? Mitä haittaa jos kieltäytyy leivästä? Se ilo, jonka saa kun kattoo peiliin niistä luopumisen jälkeen, on varmasti parempi kuin hetken herkuttelu.

what´s next?

Laihdutin vanhoja varten. Sitten mässäilin koko hiihtoloman. Nyt pitäis miettii, et mitä seuraavaksi.
Aamupainoni oli puol kiloa tai kilon korkeempi, kuin viikko sitten. <-En todellakaan voi olla varma, koska meillä on semmone vanha nuolimittarivaaka(nimi?), joka kaikenlisäksi näyttää joka mittaus kerralla eri luvun(siks joudun punnitsee itteni samal moneen kertaan). Mietin, että voisin ostaa ittelleni digitaali vaa´an, sillon näkis kunnolla.

Vaikka painon nousu oli todellakin odotettavissa, ihmettelen miksi se ei noussut enempää. Koska mä näytän    sata kertaa isommalta kuin viikko sitten. Rasvakerrosta on tullut takaisin. Mä vaan haaveilen siitä pienuudesta mitä olin-aamusta toiseen(koska söin syödessäni hyvin-vatsa ei turvonnut). Mä haluun olla timmi. Ja varsinki kesällä en haluu näyttää tämmöseltä sohvaperunalta kuin nyt. Mutta miten mä siihen pääsen?

Aattelin, että voisin kokeilla miten hyvin laihdun terveellisesti. Eli söisin ihan kunnolla, ja liikkumalla yrittäisin laihtua. Jos alan taas säästelee ruoissa, niin se päättyy jossain vaihees ahmimiseen. Jos mä yrittäisin syödä ihan suht normaalin kokosia annoksia ja sit vaan liikkuisin himosti. Ruoka ois mahdollisuuksien mukaan kuitenkin mahd. vähärasvaista/-sokerista. Mutta saisin syödä kans huonoo ruokaa- joskus. Ja mä saisin syödä kahesti viikossa herkkuja. Tykkään nimittäin leipoa. En kieltäisi sitä itseltäni, mutta rajoittaisin niin ettei tulis ylipaljoa herkuttelua. (lähempänä kesää vois taas syödä vähän, koska siten oikeesti laihtuu ja nopee)

Must toi kuulostaa aika hyvältä. Ateriat ois yhä pieniä, mutta sen kokoisia, että nälkä lähtee(ainakin suurimmaksi osin). Koulussa söisin päivän isoimman aterian-sit kukaan ei mieti mitään + jaksan tunneilla. Joisin paljon vettä. Mut sit toi liikunta- mistä sitä saan? Meen kokeilee parin kaverin kanssa viikonloppun tankotanssia. Joko alotan sen tai liityn johonkin kuntokeskukseen. Et ens viikolla alottaisin kunnon kohotuksen. Tää viikko mennään pienillä tai normaaleil ruoilla.

päivä näkymättömissä

Tänään koulussa oli.. kamalaa. Olin loman aikana kauhulla miettinyt aikaisia aamuja ja niitä hirveitä tunteja, joihin joutuisin palaamaan. Mutta ei ne ollutkaan se pahin.
Aurinko on paistanut kirkkaasti koko päivän niin, että kaikki intoilivat kevään tuloa. <-jopa aika rasittavan iloiseen sävyyn. Itse olen aina ollut päätäpahkaa kailottamassa kevään loistoa, mutta en tänään. (ja tulenkohan huomennakaan?). Masens vaan. En jaksa nähdä kaikkia noita ihmisiä taas. Aurinko paistaa silmään. Mul on kylmä, eikä tarpeeks energiaa intoiluun. Ja mitä mä ees intoilisin, kun tuntuu et voisin lysähtää lattialle hetkenä minä hyvänsä.

Ja sit vielä tää yks mun kaveri. Kaveri, joka on nyt parin kuukauden(?) aikana laihtunut hervottomasti. Niin, että jokainen tuolla miettii anoreksiaa ja mitä sille pitäis sanoa. Mietittiin, että se varmaan loppuu vanhojen jälkeen. Tänään katselin sen syömisiä koulussa. Se puhu koko ajan ja samalla pilkko ruokaa. Kastikkeeseen dipattu haarukka kävi suussa kaksi kertaa. Se ei syöny mitään. Ite söin kunnon annoksen. Alko ahistaa, kun mietin ettei se syönyt mitään, kun taas minä kuin mikäkin possu. Ja se, että kaikki on huomannu sen. Kaikki on huomannu kuinka paljon se on laihtunu, ja sanonu sen sille. Mulle ei oo kukaan sanonu missään vaiheessa mitään. Ei kukaan huomaa jos laihdun, kaikki kattoo sitä mun kaveria. Ja emmä tiiä huomaaks ne mua muutenkaan. Silloin huomaa, kun olen super energinen ja iloinen. Mut en oo nyt. Oon liian väsyny ja ahistunu. Taian siis olla muilta näkymättömissä.

kaiken lisäks tää mun kaveri on ihan ylikaunis, pitkä, muodokas, sosiaalinen(!), kaikkien jätkien ihastuksen kohde(ihan oikeestoikeest) ja nyt viel ihan täydellisen laiha..

mennyt loma..

Loman vika päivä.
Oon ollu oikeestaan koko loman sukulaisten luona. En oo tehny mitään. Oikeest, oli päivii jollon en lähtenyt ovesta ulos ollenkaan. Makasin vain sohvalla ja söin. Koko loman. Olin tosi väsynyt koko ajan, masens ja ahistikin.

Ja sit toi syöminen.
Mulla oli sopimus itteni kanssa: vanhojen jälkeen,loman ajan, saan syödä mitä tahansa ja niin paljonku haluan, ilman huonoa omaatuntoa. Mut se oliki vaikeempaa ku kuvittelin. Mietin järjestystä, miten pääsisin takaisin normaaliin syömiseen käsiks(alkaen ykkösestä):

1. saan syödä herkkuja
2. niistä ei saa tulla huonoa omaatuntoa
3. en saa pienentää muita aterioita herkuttelun yms takia
4. alan syödä normaalikokosia annoksia
5. hylkään kolme tuntia ruokailuun- ajatuksen
6. syön silloin kun on nälkä
7. en mieti kaloreita
8. en ajattele mitä oon mennyt syömään
9. en muista mitä oon päivän aikana syöny(koska en oo pistäny merkille)
10. kaikki on normaalisti

Mut ei se ollutkaan niin helppoa. Totutin ajatukseni pieneen ruokamäärään monen viikon ajan.

Oon syöny nyt JOKA päivä herkkuja (leivoksia, karkkia, popcorneja, keksejä...), ja aina on tuntunu morkkis. Ja mä oon syönyt noita herkkuja ihan vapaaehtoisesti- ja vaikkei ois ollu nälkä tai tehny mieli!!(+ eikä ne ees ollu nii hyviä..) Ja muutenki ruokaa oon paljon syönyt. Voisin vaan syödä koko ajan. Ei oo nälkä, mut haluun vaan. Tää varmaa johtuu siit, kun kielsin itteeni jonki aikaa syömäst melkee mitää. Nyt aivot ja keho haluu lisätä rasvakerrosta, mikäli päätyisi taas säästöliekille. Viikkoa vois kuvailla sanalla lihotuskuuri.

tuli tollasiikin syötyä..

En kirjoittanut tänne koko loman aikana, niinkuin olin luvannut. En kuitenkaan pysynyt erossa laihdutusblogeista. Tuntu, että sain niist jotain lohdutusta(?) kun ahdisti.  Ja muutenki toi laihdutus ja ruoast pidättäytyminen oli tavallaan rauhottavaa. Oli jotakin, minkä pystyin (jotenkin) hallitsemaan.
Senkin takia uskon jatkavani tätä. Nousen huomen aamulla vaa´alle ensimmäistä kertaa vanhojen jälkeen. Pelottaa! Toivon vain, ettei paino ois noussu paljoa. Mutta varmastihan se on- söin varmaan enemmän kuin koko joululomalla! Sitä kaikkea rasvan ja sokerin määrää....

Siinä se oli.

Eilen oli wanhat. Toi oli ihana päivä. Kaikki meni hyvin, ja mulla oli äärettömän hauskaa koko päivän ajan. Mukavaa vaihtelua noihin itkupäiviin. Mut toi päivä oli kyllä niin odottamisen arvoinen!
Tyypit ei paljoa kehunu mun mekkoa yms., mut en antanu sen häiritä. Musta olin kaunis ja laiha. Olin TOSI tyytyväinen tuloksiin, mitä aloin hakee tammikuun tokasta viikosta lähtien. Oisin voinu vaan katsella itteeni peilistä. Tietenki mietin, että viel ois voinu, mutta silti. Parempi toi oli, kuin ei mitään.
Mul oli periaate, että kun aamulla se mekko kiristetään, en sitten enää löysäile sitä. Niimpä saan syödä niin paljon kuin huvittaa. Ja todellaki söin.

Siis eilen tuli syötyy varmaa kolmen päivän verran ruokaa. Mä vaa ahmin sitä itteeni(ja sit kuolin ku mekko puristi), veikkei ollu edes nälkä. Veikkaan, että se oli joku aivo/keho juttu. Et nyt täytyy syödä paljon, jos kohta taas rupeen säännöstelee syömisiäni. Söin kans karkkia. Se ei ees ollu nii hyvää, ihanaa ja taivaallista kuin muistin. Silti ahmin niitäki iha hervottomasti. (tuli syötyy kans pizzaa, nugetteja, vaaleet leipää...)

( Mun yks kaveri on laihtunu kyl todella paljon. Kaikki on huolissaan siitä ja sanoo sille et syösyö apua kamalaa syö! Ite en oo sanonu sille mitää. Koska oon sen ihan hyvä kaveri, mun pitäis varmaa puhuu sen kanssa. En kyllä taia olla ihan oikee ihminen siihen,enkä tiiä mitä sanoisin. En tietenkään halua, että sille tulee jotain ongelmaa syömisestä, mut samalla haluisin kysyy silt miltä se tuntuu. Miltä tuntuu, kun kaikki huomaa sun laihtumisen. Ja miten se on pystyny siihen. Sitä en kuitenkaan sais kysyä.)

Mutta mitäs nyt, kun wanhat on ohi? Nyt mulla alko hiihtoloma, ja oon päättänyt, että saan syödä. Saan syödä kaikkia herkkuja ja ruokaa kunnolla, ilman omantunnon tuskia. Sen jälkeen mietin mitä teen. Tuun todennäköisesti lihoo tän loman aikan ihan sikana. Normaali paino tulee taksin, sekä ylimääräistä. Tällä hetkellä se viakuttaa hyvin todennäköiseltä. Tänkin aamun aikana(klo.12.30) oon syöny jo ison kulhollisen muroja, super kalorisen suklaamurukeksin ja kaakaota. Ja voisin syödä vaan koko ajan lisää. Kiellän kuitenkin itteeni ees vähän, joka on kyl vastoin päätöstäni. Mutta jos tää jatkuu tälleen, nii ahmin joka päivä kaikkee turhaa ja ihan hervottoman paljon! Yritän nyt kuitenkin päästä normailiin ruokailuun takasin. Sen takii pidän taukoo tästä blogista ainakin viikon. Jotta omatunto ei kolkuta, ja että pystyisin miettii miten tästä jatkan. Milloin alan treenata kesäkuntoon ja miten. Palaanko normaaliin syömiseen ilman pientä soimaavaa ääntä takaraivossa- se on kyllä ollut jos tiukassa hyyyyyvin pitkään.. No, mut se nähään sitten.

1. Finally

Apua, huomenna on wanhat!! En pysty käsittää et ne vihdoin on. Mua ei jännitä oikeestaan ollenkaa- kunha vaa innostuttaa. No, mut oonko tyytyväinen saavutuksiini? Oon ja en.

Oot ittestäni ihan sairaan ylpee. Sain pidettyy karkki- ja herkkulakon, vaikka herkuttelen normaalista paljon. Ton takii varmastikki mun ihoki on nyt semi hyvä. Söin kans tervellisesti.
En saanu laihdutettuu nii paljon kuin halusin. Tai enhän mä kilomäärää miettinytkään(jonka muutosta en ees tiiä- meiän vaaka on vanha ja surkee), pääasiassa vyötärön senttejä. Sainhan mä vähän pois, mut en niin paljon kuitenkaan.. Harmittaa myös se, että just tää vika viikko meni syömisien osin huonosti. Tänään tuli energiakriisi, joten join ison jugurttijuoman. Se ei kuulunu mun suunnitelmiin. Okei, lounaaksi söin vaan riisipiirakan, päivällä söin ananasta ja skippasin päivällisen. Mut silti näytän isolta. Toivottavast huome aamul oon hoikempi.

Ja se huomisaamu. Tuli ongelmia matkaan, joten nyt laitan puvun päälle kotona, mutta vasta koululla kaverini kiristävät sen. Harmittaa. Olisin halunnut tulla kouluun valmiina ja hoikkana. Enkä tiiä, kuinka kireelle mun kaverit sitä saa..No, se nähään huomen.

Tällä hetkellä on hyvät fiilikset huomisesta. Tänään oli taas itkupäivä, mutta huomenna luvassa on hauskanpitoa. Aamun jälkeen kaikki stressi on ohi. Oon jo miettiny, et sen jälkeen kun mekko on kiristetty- en saa sitä päivän aikan löysätä. Mutta nyt aion syödä(joten tulee varmast tiukkaa puvus). Oon varannu kouluun mukaan karkkipussinkin, saa nähdä meneekö hetkessä, otan pari miettien, ettei karkki olekkaan niin hyvää vai jätänkö sen avaamatta. En voi kyl tajuu et huomen on se päivä, mitä on ootettu ala-asteikäisestä asti!!

4. Neljä päivää. NELJÄ. Herranjumala.

Ahistaa, on enään neljä päivää aikaa. Miten mä muka siinä ajassa ehin laihtua?? Ja vielä pahempaa - mun motivaatio on kadoksissa. Olin lauantaina niin tyytyväinen, kun näytin hyvältä mekossa. Siks on tuntunu, että eihän mun tartte enään.(kyl mun oikeesti tarttee) Ja silloin kun tunnen itseni laihaksi, palkitsen itseni syömällä vähän enemmän, ajatellen: "Tän mä oon nyt ansainnu". Mut eihän se toimi niin!
Tuntuu, että tänään oon syöny paljon, vaikka oikeasti en ole kunnon ateriaa syönyt ollenkaan. Silti olo tuntuu isolta, vyötärö leveältä ja vatsa pullistuneelta. Mietin, että voisin jättää iltapalan välistä, juon sen sijaan vettä. En nimittäin aloittanut tänään suunnitelmieni mukaan: en ottanut kouluun mukaan vesipulloa tai tehnyt aamulla minilihasliikkeitä. Ne voi onneksi tehdä vielä nyt illalla.

Huomasin tänään, että todella moni tyttö koulussamme on laihtunut. Yksin kavereistani todella huomattavasti. Olin kateellinen. Mieli teki kysyä, miten hän on pystynyt siihen. En kysynyt. En halua kuulla yhtään "ei sun tarttis laihduttaa"- kommenttia. Jos nyt sellaisia edes sanottaisiin. Mä haluisin niin kuulla, kuinka joku huomais mun laihtuneen. Niin, että joku vois ihailla, että miten onnistuin..

Pitäis nyt mennä tekemään päivän lihakset. En jaksais yhtään, ja varsinki ku motivaatio hukassa. Mut pakko, en voi livetä nyt. Enää tää viikko, sitten näen tuloksen. Tuloksen, johon oon pyrkiny vuoden toisesta viikosta lähtien.

7. tuleva viikonloppu ja mekko

Toi eilinen wanhojen-valitus ei nyt kauheest liittyy tähän kiinteytymis-aiheeseen, mut mun oli pakko päästä kirjottaa se. Eilinen oli vaan kaikinpuolin kamala(viel ton postauksen jälkeenki).

Oon nyt menossa äidilleni. Jännittää. Ensinnäki se, että kuinka paljon joudun siellä syömään. Herkkuja tuputetaan koko ajan ja äiti kyttää muutenki syömisiäni. Ja sit siel on mun wanhojen mekko!

Jouduin viemään sen äidille, jotta se kaventais sitä. Se saa mut näyttää vyötäröst isommalt ku oon, joka ei todellakaan oo kivaa. Siks on nii tärkeet et laihtuisin. MUTTA laihtumisella ei oo mitään hyötyä, jos sitä mekkoa ei saa kireämmälle! Siin on nyöritys, mutta kun pari viikkoa sitten sitä testasin(ja viel ruoan jälkeen), nii ne nauhat oli vedettävä ihan finaaliin. Siks sitä pitäis kaventaa, jotta pysyis mun päällä vielä wanhoissa, jolloin oon jo toivottavasti laihtunu.

Viime kerralla, kun olin äidillä, sovitin mekkoa. Koko perhe oli siin ja oli vaa et sehän on nyt hyvä, ei sitä pidä kaventaa ollenkaa! Se tilanne oli ihan järkyttävä. En mitenkään voinu sanoo siihen, että no oon kyllä suunnitellu laihduttaa. Mun äiti ois pillastunu hirveesti ja varmaa pakottau nousee vaa´alle + soittanu jonku puhumis ajan terkkarille. Sil on nimittäin ollu käsitys ties kuinka pitkään, et mulla on syömisongelma yms - silloinkin kun oon syöny ihan normaalisti!! Ajatus sille on varmast tullut siitä, että oon kieltäytynyt välillä pullista/jäätelöstä/karkeista, jota syödään siellä joka päivä.

Yritin sitten sanoa, että aion liikkua ennen wanhoja, muttei se tainnut (haluta) kuunnella. Sanoi kaventavansa mekkoa 0,5cm!- jolloin se näyttäisi hyvältä. Mutta huom. en enää ole samankokoinen kuin pari viikkoa sitten, saati sitten ensiviikon lopulla. Että nyt mua jännittää, paljonko se sitä kavens ja miltä se mun päällä oikein näyttää. Mikäli se on liian iso tms, sanon vaikka että kavennan sen sitten itse. Koska mun pitää laihtuu viel.

8. wanhat-valitus

Huomasin että noi blogitekstien otsikoiden numerot on väärin(vahihoin),  nyt siis enää 8 päivää wanhoihin(tää päivä lasketaan mukaan). Kans toi tekstien julkaisu kellon aika on kaikis väärä, mut sitä en osaa muuttaa.

Tää päivä. Koulussa oli yllättävän hauskaa! Olin energinen. Aamulla tein mini lihaskunnon, joten olin koulussa hereillä. Mut sit ny koulupäivän jälkeen kotona- romahdus. Oon ollu täällä yksin ja itkeny hillittömästi. Koska tää kaikki menee perseelleen.

Pienenä katselin wanhoja ja ihailin niin kauniita prinsessoilta näyttäviä tyttöjä. Odotin milloin olisi minun vuoroni. Yläasteella alkoi pukujen, omantanssin ja koristelun arvostelu kavereiden kanssa. Ajattelin, että wanhat ovat jotai älyttömän hauskaa ja odottamisen arvoista. Lukioon tultaessa odotus alkoi konkretisoitua, odotin sitä yhtä päivää elämässäni, jolloin kaikki olisi täydellistä. Edes kerran, yksi päivä joka olisi täydellinen. Koristelu olisi lumoava, omatanssi olisi hauska, parini olisi hyvännäköinen ja mukava, jatkoilla olisi hauskaa, pääsisimme limusiini kyytiin ja kaikkea. Itsekin olisin kaunis. Päälläni olisi kaunis mekko. Minulla olisi huoliteltu kampaus ja meikki. Olisin pieni ja laiha. Täydellinen päivä. Päivä prinsessana. Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan odotusten mukaan...

Tähän asti oikeastaan jokainen juttu on falskannut. Koulullamme ei ole yhteistä jatkopaikkaa, emme saaneet limusiinia, koristelusta ei tule kummoinen, parinsaanti oli stressaavaa/ahdistavaa, eikä tuloskaan ole kovin miellyttävä. Mekko ei ollut unelmamekkoni, se oli vain yksi halvimmista. Mekko saa minut myös näyttämään todellista tukevammalta-ei yhtään kiva. Siksi olen yrittänyt laihduttaa, muttei sekään ole onnistunut kunnolla. Olen vain joutunut stressaamaan syömisiäni ja liikuntaa. Kukaan ei ole huomannut muutosta. Koulussa huomataan vain yksi kavereistani, joka on saanut laihdutettua paljon pienessä ajassa.

 Enhän voi kuitenkaan tietää, miten itse päivä tulee menemään. Tähän mennessä se ei vain vaikuta kovin onnistuneelta. Ei prinsessa päivältä, ei täydelliseltä. Oon jo alkanu oottaa, että koko päivä olisi jo ohi. Päivä jota olen pienestä asti odottanut. En mä tällaista silloin odottanut.