hymyilyä yksin

Aamu alko hyvin. Olin iloinen ja hymyilin. Kohta se kuitenkin hävis, kun tuli ruokis. Mua haittas se, että huomasin syöväni eniten kavereistani. Ja sit mua ahisti se, että huomasin olevani yksin. Tajusin(jälleen kerran), et mul ei oo ns. parasta kaveria tuolla koulussa(onko muuallakaan?). On iso porukka jossa voin olla, mut sit siin porukas jokasel on joku tärkee ihminen. Jokasella on joku, kelle ne menee eka kertoo tapahtumat, kuulumiset, juorut ymsyms. Tyyppi, jonka kanssa pitää hauskaa. Mä oon tuol ihan yksin. Katon vierestä ja tunnen itseni ulkopuoliseks. Masens ja toivoin et tää koulu vois loppuu pian. Sit pääsis taas jonnekkin uuteen paikkaan, uusien ihmisten luo.

Täytyy vaan hymyillä. Kumpa osaisin niin aurinkoisesti, kuin tuo kuvan tyttö. Hymyileminen on välillä tosi vaikeeta. Tunteet tuntuu vaan paistavan läpi. Ja hymy tuntuu niin tekaistulta, että tulee vielä surullisemmaksi.

8. wanhat-valitus

Huomasin että noi blogitekstien otsikoiden numerot on väärin(vahihoin),  nyt siis enää 8 päivää wanhoihin(tää päivä lasketaan mukaan). Kans toi tekstien julkaisu kellon aika on kaikis väärä, mut sitä en osaa muuttaa.

Tää päivä. Koulussa oli yllättävän hauskaa! Olin energinen. Aamulla tein mini lihaskunnon, joten olin koulussa hereillä. Mut sit ny koulupäivän jälkeen kotona- romahdus. Oon ollu täällä yksin ja itkeny hillittömästi. Koska tää kaikki menee perseelleen.

Pienenä katselin wanhoja ja ihailin niin kauniita prinsessoilta näyttäviä tyttöjä. Odotin milloin olisi minun vuoroni. Yläasteella alkoi pukujen, omantanssin ja koristelun arvostelu kavereiden kanssa. Ajattelin, että wanhat ovat jotai älyttömän hauskaa ja odottamisen arvoista. Lukioon tultaessa odotus alkoi konkretisoitua, odotin sitä yhtä päivää elämässäni, jolloin kaikki olisi täydellistä. Edes kerran, yksi päivä joka olisi täydellinen. Koristelu olisi lumoava, omatanssi olisi hauska, parini olisi hyvännäköinen ja mukava, jatkoilla olisi hauskaa, pääsisimme limusiini kyytiin ja kaikkea. Itsekin olisin kaunis. Päälläni olisi kaunis mekko. Minulla olisi huoliteltu kampaus ja meikki. Olisin pieni ja laiha. Täydellinen päivä. Päivä prinsessana. Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan odotusten mukaan...

Tähän asti oikeastaan jokainen juttu on falskannut. Koulullamme ei ole yhteistä jatkopaikkaa, emme saaneet limusiinia, koristelusta ei tule kummoinen, parinsaanti oli stressaavaa/ahdistavaa, eikä tuloskaan ole kovin miellyttävä. Mekko ei ollut unelmamekkoni, se oli vain yksi halvimmista. Mekko saa minut myös näyttämään todellista tukevammalta-ei yhtään kiva. Siksi olen yrittänyt laihduttaa, muttei sekään ole onnistunut kunnolla. Olen vain joutunut stressaamaan syömisiäni ja liikuntaa. Kukaan ei ole huomannut muutosta. Koulussa huomataan vain yksi kavereistani, joka on saanut laihdutettua paljon pienessä ajassa.

 Enhän voi kuitenkaan tietää, miten itse päivä tulee menemään. Tähän mennessä se ei vain vaikuta kovin onnistuneelta. Ei prinsessa päivältä, ei täydelliseltä. Oon jo alkanu oottaa, että koko päivä olisi jo ohi. Päivä jota olen pienestä asti odottanut. En mä tällaista silloin odottanut.