kuulumiset

En oo kirjottanu tänne sataan vuoteen. On ollu vähän kaikenlaista. Ton viimisimmän postauksen jälkeen ajattelin, et mun on nyt pakko saada lisää painoa. Halusin olla ilosempi ja energisempi. En kestäny sitä jatkuvaa  kylmyyttä(+ihmeellisen talviturkin kasvamista kaikkialle/:D) ja sitä, kuinka luut paino istuessa. Ja niimpä mä aloin pyristellä pois laihuusajatuksesta. Ja pääsinkin. En miettinyt kaloreita(ainakaa paljoo) ja olin oikeesti paljon energisempi. Ja musta näytin silti ihan laihalta. Eikä kiinnostanu yhtää lihonko jos syön jotain. Se oli ihanaa.

Sit tapahtu jotain. Näin lehdessä(missmix) jutun Valehtelevien viettelijöiden Lucy Halesta, joka kerto syömishäiriöstään. En lukenu juttua, mut tuli ihme fiilis. Nykyään niin helvetin kaunis tyttö, ja silläki on pyörinyt ajatukset ruoassa ja liikunnassa. Kaunis ja menestynyt. Tyyppi jota oon ihaillut.



Seuraavana päivänä ostin ittelleni Ben & Jerry´sin, jonka olin luvannu ittelleni koeviikon päättymisen jälkeen.(eli palkinnoks.....) Mutta sen syöminen ahisti, iha ekasta lusikallisesta alkaen. En syöny puoliakaan, vaik tuntu et sen pohja olis ollu jo näkyvissä. Ihnotti. Join ties kuinka monta lasillista vettä, ajatellen että jos se vois viedä sen moskan mun sisält vaan pois. Ja kävin salilla. Illalla kertasin yhä uudestaan ja uudestaan päivän syömisiini, skipattui aterioita ja paljon niitä kaloreita nyt tuli.

Siitä lähtien kuiskuttava ääni oli taas päässäni. En saanut napostella. Katoin taas ruokien kaloreita ja mietin mitä söin ja mitä seuraavana päivänä voisin syödä. Pari päivää sitten en syöny yhtää kunnon ateriaa, vain välipaloja.  Energiat oli koko päivän alhaalla, mutta liikuin normaaliaki enemmän. Koulussa oli pitkästä aikaa liikuntaa. Mä en tehny muutaku vertailin itteeni muihin. "Mähä oon iha laiha. Eiku ei. Apua, kuinka laiha toiki ja toi on. Eikä noi kai liiku yhtää(?). Mäki haluun. Oon niin kaukana tollasesta. Liikaa rasvaa mahassa, liian vähän olkapäiväissä. Ei kukaan haluu läskiä, eikä kyl luitakaan. Ja mussa on kumpaakin.."

Seuraavan aamuna näin peilistä kylkiluut. "Ei taas. Ei taas tätä! En saa päätyy taas tähän." Niimpä söin enemmän ja useemmin. Eilen leivoin, söin takinaa, söin valmiita leivoksia, söin kaapista löytyvii keksei ja jäätelöö. Ihan liikaa. Pystyn taas puristelee läskejäni. Silti mä tänäänki söin kunnolla ja herkuttelin(onneks triplasti vähemmän). Puhuin yhden kaverini kanssa pitkästä aikaa. Se käy nykyään joka päivä ja monta kertaa salilla, haluaa päästä kesäkuntoon. Alko ahistaa yhä enemmän. Kesäkunto. Kaikki haluu saavuttaa sen, kaikki pyrkii siihen. Se on joku määränpää, minkä eteen tehään töitä. Se on tärkee asia. Asia, jota kohti munkin pitäis pyrkiä. Kaverini on koko ajan salilla, mä kotona lihoamassa. Mun pitää lopettaa ja ottaa taas itteeni niskasta kiinni.                        
  Jep, tässä sitä taas ollaan.

ahmija

Ällöttää. Mä vihaan ahmimista. Kun tulee päivän aikan pitkä tauko, ettei syö(tahallaan tai ei), nii sitku syö, nii tuntuu ettei voi lopettaa. Vois vaan syödä ja syödä. Sille ei varmaa tulis mitää loppuu, jos et vetäis itteeni niskast. Mut siihe mennes oon ehtiny jo ahmia. Syöppö! Ahmatti! Possu! soi päässäni. miks tän pitää olla tällast?

namnam...eiku apua!

jos noin kapeet reidet ois, niin ah!

Olin eilen mun kaverin kanssa shoppailemassa. Etin yhest kaupasta farkkuja. Ensinnäkin kokeilin numeroa pienempiä kuin normaalisti- ja ne sopivat! Ja itseasiassa olisin joutunut ostamaan vielä pienemmän koon, kun ne farkut kuulem venyy kauheesti käytössä. Siel ei parhaillaan ollu enää pienempii. Olo oli mahtava! En oo ees tajunnu, et mun jalat ois voinu jossain vaihees laihtuu, mut siltä näyttää. Ihana yllätys!

Mut sit huono juttu. Käytiin kans leffassa- en oo pitkään aikaan ollu. Olin päättänyt, että saan ottaa sinne pari suklaapatukkaa ja jugurttirusinoita. Mut kaupasta löytykin vaan valkosuklaarusinoita<--silloin suklaat ois ollu ihan liikaa! Sit hätäilin, ku alko olla jo kiire, joten päädyin ottamaan semmosen ison malacon(kai?) karkkipussin. Ja mä vaa söin ne suklaat ja puolet 350g pussit. Heti ton jälkee kadutti kauheest. Ahisti ja tunsin itteni kauheeks läskipossuks. Olin luvannu ittelleni pari herkuttelu päivää viikossa, mut ei se tarkotaet saisin ihan hirveesti niit syödä! En syöny iltapalaa(se tuntuu jäävän aika usein pois..). Mut tänään on ollut vieläkin ahistus siitä eilisestä. Ja tän päiväisestä, kun oon syöny normisti(+ehk vähä enemmän), enkä vähän/skipaten mitään, mikä ois ollu eilisen takii kannattavaa. Maha tuntuu vaan pursuuvan farkuista entisestään.

En enää herkuttele tolleen, lupaan sen itselleni. Sillä tolla tavoin en tuu näyttää kesällä siltä miltä haluaisin(ja en kyl muutenkaan, jos en lisää päätöksiä tee).

hymyilyä yksin

Aamu alko hyvin. Olin iloinen ja hymyilin. Kohta se kuitenkin hävis, kun tuli ruokis. Mua haittas se, että huomasin syöväni eniten kavereistani. Ja sit mua ahisti se, että huomasin olevani yksin. Tajusin(jälleen kerran), et mul ei oo ns. parasta kaveria tuolla koulussa(onko muuallakaan?). On iso porukka jossa voin olla, mut sit siin porukas jokasel on joku tärkee ihminen. Jokasella on joku, kelle ne menee eka kertoo tapahtumat, kuulumiset, juorut ymsyms. Tyyppi, jonka kanssa pitää hauskaa. Mä oon tuol ihan yksin. Katon vierestä ja tunnen itseni ulkopuoliseks. Masens ja toivoin et tää koulu vois loppuu pian. Sit pääsis taas jonnekkin uuteen paikkaan, uusien ihmisten luo.

Täytyy vaan hymyillä. Kumpa osaisin niin aurinkoisesti, kuin tuo kuvan tyttö. Hymyileminen on välillä tosi vaikeeta. Tunteet tuntuu vaan paistavan läpi. Ja hymy tuntuu niin tekaistulta, että tulee vielä surullisemmaksi.

päivä näkymättömissä

Tänään koulussa oli.. kamalaa. Olin loman aikana kauhulla miettinyt aikaisia aamuja ja niitä hirveitä tunteja, joihin joutuisin palaamaan. Mutta ei ne ollutkaan se pahin.
Aurinko on paistanut kirkkaasti koko päivän niin, että kaikki intoilivat kevään tuloa. <-jopa aika rasittavan iloiseen sävyyn. Itse olen aina ollut päätäpahkaa kailottamassa kevään loistoa, mutta en tänään. (ja tulenkohan huomennakaan?). Masens vaan. En jaksa nähdä kaikkia noita ihmisiä taas. Aurinko paistaa silmään. Mul on kylmä, eikä tarpeeks energiaa intoiluun. Ja mitä mä ees intoilisin, kun tuntuu et voisin lysähtää lattialle hetkenä minä hyvänsä.

Ja sit vielä tää yks mun kaveri. Kaveri, joka on nyt parin kuukauden(?) aikana laihtunut hervottomasti. Niin, että jokainen tuolla miettii anoreksiaa ja mitä sille pitäis sanoa. Mietittiin, että se varmaan loppuu vanhojen jälkeen. Tänään katselin sen syömisiä koulussa. Se puhu koko ajan ja samalla pilkko ruokaa. Kastikkeeseen dipattu haarukka kävi suussa kaksi kertaa. Se ei syöny mitään. Ite söin kunnon annoksen. Alko ahistaa, kun mietin ettei se syönyt mitään, kun taas minä kuin mikäkin possu. Ja se, että kaikki on huomannu sen. Kaikki on huomannu kuinka paljon se on laihtunu, ja sanonu sen sille. Mulle ei oo kukaan sanonu missään vaiheessa mitään. Ei kukaan huomaa jos laihdun, kaikki kattoo sitä mun kaveria. Ja emmä tiiä huomaaks ne mua muutenkaan. Silloin huomaa, kun olen super energinen ja iloinen. Mut en oo nyt. Oon liian väsyny ja ahistunu. Taian siis olla muilta näkymättömissä.

kaiken lisäks tää mun kaveri on ihan ylikaunis, pitkä, muodokas, sosiaalinen(!), kaikkien jätkien ihastuksen kohde(ihan oikeestoikeest) ja nyt viel ihan täydellisen laiha..

mennyt loma..

Loman vika päivä.
Oon ollu oikeestaan koko loman sukulaisten luona. En oo tehny mitään. Oikeest, oli päivii jollon en lähtenyt ovesta ulos ollenkaan. Makasin vain sohvalla ja söin. Koko loman. Olin tosi väsynyt koko ajan, masens ja ahistikin.

Ja sit toi syöminen.
Mulla oli sopimus itteni kanssa: vanhojen jälkeen,loman ajan, saan syödä mitä tahansa ja niin paljonku haluan, ilman huonoa omaatuntoa. Mut se oliki vaikeempaa ku kuvittelin. Mietin järjestystä, miten pääsisin takaisin normaaliin syömiseen käsiks(alkaen ykkösestä):

1. saan syödä herkkuja
2. niistä ei saa tulla huonoa omaatuntoa
3. en saa pienentää muita aterioita herkuttelun yms takia
4. alan syödä normaalikokosia annoksia
5. hylkään kolme tuntia ruokailuun- ajatuksen
6. syön silloin kun on nälkä
7. en mieti kaloreita
8. en ajattele mitä oon mennyt syömään
9. en muista mitä oon päivän aikana syöny(koska en oo pistäny merkille)
10. kaikki on normaalisti

Mut ei se ollutkaan niin helppoa. Totutin ajatukseni pieneen ruokamäärään monen viikon ajan.

Oon syöny nyt JOKA päivä herkkuja (leivoksia, karkkia, popcorneja, keksejä...), ja aina on tuntunu morkkis. Ja mä oon syönyt noita herkkuja ihan vapaaehtoisesti- ja vaikkei ois ollu nälkä tai tehny mieli!!(+ eikä ne ees ollu nii hyviä..) Ja muutenki ruokaa oon paljon syönyt. Voisin vaan syödä koko ajan. Ei oo nälkä, mut haluun vaan. Tää varmaa johtuu siit, kun kielsin itteeni jonki aikaa syömäst melkee mitää. Nyt aivot ja keho haluu lisätä rasvakerrosta, mikäli päätyisi taas säästöliekille. Viikkoa vois kuvailla sanalla lihotuskuuri.

tuli tollasiikin syötyä..

En kirjoittanut tänne koko loman aikana, niinkuin olin luvannut. En kuitenkaan pysynyt erossa laihdutusblogeista. Tuntu, että sain niist jotain lohdutusta(?) kun ahdisti.  Ja muutenki toi laihdutus ja ruoast pidättäytyminen oli tavallaan rauhottavaa. Oli jotakin, minkä pystyin (jotenkin) hallitsemaan.
Senkin takia uskon jatkavani tätä. Nousen huomen aamulla vaa´alle ensimmäistä kertaa vanhojen jälkeen. Pelottaa! Toivon vain, ettei paino ois noussu paljoa. Mutta varmastihan se on- söin varmaan enemmän kuin koko joululomalla! Sitä kaikkea rasvan ja sokerin määrää....

2. im fine..

Tänään olin ihan poikki. Vaikka aamulla söin kunnon aamiaisen, olin koulussa ihan uupunut. Niin uupunut, että itkin. Selitin kaikille, että oon vaa niin väsynyt ja stressaantunut. Ja ei siin mitää ollu, kaikki hyvin. No, kylhä toi stressi/väsymys ainaki oli totta.

Sen takia söinkin koulussa sit ihan kunnolla, sekä kotiin tullessa. Tajusin eilen illalla, että turvotus johtu juuri nesteistä. Join paljon eilen, niin olisi epänormaalia jos se ei näkyisi. Yöllä mietin kaikki tämän päivän ruoat mitä syön. Ostaisin ananasta, joisin vähän vettä, enkä söisi juuri ollenkaan. Tänään tajusin, että mun on nyt pakko syödä. Muute alan itkee taas ja pyörryn kohta. Torstaina syön sitten sitä ananasta yms. oikein olan takaa. Koska en mä voi enää laihtua/lihotakkaan, nyt täytyy vaa saada mahdollinen turvotus pois.

Oon nyt pukeutunu isoihin ja löysiin yläosiin. Perjantaina onkin sitten iso muutos, kun tuun kireessä mekossa. Vaikka en olis paljoo laihtunu, näytän "normaalia" laihemmalta. +isot yläosat on lämpimii(mul on kokoajan kylmä!)

Huomenna koulussa on ruoaksi pizzaa- erittäin harvinaista herkkua! Mut mä en haluu sitä. En just päivää ennen wanhoja(varta vasten sitäkää en oo pitkää aikaan syöny!). Mut en tiiä mitä sanon muille. Tuntuu, että tuol on semmosta porukkaa, jotka jotenki halveksii laihdutusta(koska ei ite siihen pysty?),kuten ne oli jälkkäri-päivänä. Ton takii en tiiä, että kattooks kukaa mua sit sillee woou oot laiha. Aika masentavaa.

3. Pieleen mennyt päivä

Tää päivä on ollut kaikkea muuta kuin onnistunut. Okei, otin kouluun mukaan vesipullon, jonka sain juotua. Kävin hypärillä shoppailemassa, jouduin juoksee ympäriinsä. Ylimääräst liikuntaa- jee! Nää oliki ne hyvin menneet.

Koulussa oli tänään jälkkäriä pitkästä aikaa. Kaikki kaverini ottivat, hakivat useasti lisää. Olin ainoa, joka ei syönyt. Tietenkin siitä lähti ihmettely. Yritin selittää, että söin samanlaista viikonloppuna tosi paljon. Se ei mennyt läpi, sillä viikonloppuna saakin kuulemma herkutella. En tiedä puhuivatko he mitään mennessäni hakemaan lisää vettä. Takaisin tullessani puhe oli siinä, ettei wanhoja varten tarvitse laihduttaa. Pahempi on, jos puku jää sitten liian isoksi. Mun mekossa on nyöritys, sitä saa pienemmälle. Ja mun tarvii laihtuu.

Aamupala oli normaalia pienempi(koska meillä ei ollu hedelmiä!), enkä syönyt koulussa kuin salaattia, leipää ja pari haarukallista ruokaa. Muttei ollut edes nälkä. Hassua. Johtu varmast jatkuvasta veden juonnista. Seuraavan kerran sainkin syödä vasta seitsämältä, kun olin päässyt kuudelta kotiin ja tehnyt ruoan. Ei ollu niinkään nälkä, mua vaan heikotti. Ja sit mä söin ihan hirveän kokosen annoksen. Söin koko päivän edestä. Just näin ei sais käydä.

Pahinta on, että en syönyt(vanhingossa!) oikee mitään koko päivänä, ja sitten syön oikeen ison annoksen. Just tolla tavalla lihoo.
Lihakset tein, mutta olin väsynyt ja tympääntynyt. Ei tuntunu missään.(onneks silti kuitenki tein!)
Ja siin ruoas oli spagettia. Mä olin päättänyt, että tällä viikolla en syö vaaleata leipää, pastaa tai riisiä. Miks tää ei voi onnistua? Miks teen just niin, kuin olin itteltäni kieltänyt? En voi enää lihota wanhoihi mennes(vai voinko?), mutta mun vatsa voi olla turvonnut. Ja se on melkeen pahempi. Nyt näytän taas siltä, että oisin  raskaana. Apua, en haluu näyttää tältä perjantaina!

Juon seuraavina päivinä tosi paljon. Vai kertyyks sillon kehoon nesteitä? Pitäiskö mun olla juomatta? Haluun vaa tietää miten tän turvotuksen sais pois. Että voisin näyttää ees vähä enemmä tolta, miltä tos kuvassa.

5. Viikonloppu ohi, huh!

Tänään stressasin todella paljon, oli nimittäin laskiainen. Kaikille oli varattu 3 laskiaispullaa, täynnä hilloa ja kermavaahtoa. Jaiks! Sain kuitenkin sitten sanottua äidilleni, etten halua ja otan mieluummin leipää. Se katso mua eka ihan kauhuissaan ja sit surullisena ja kysy millä kituuttamis dieetillä oikeen oon. Siihe sit selitin et eikun vaan herkkulakossa, jonka kaa se -ihme kyllä- oli ihan fine. Ihmettelin ettei se alkanu kysyy mitää enempää, mutta hyvä niin.

Kävin tänään koiran kanssa lenkillä(huom.jalassa super isot ja painavat kumpparit), sekä perheeni kanssa salilla. Pääsin juoksumatolle!! En kuitenkaan viitsinyt (tarkkeilevien katseiden alla), enkä jaksanut juosta paljoa. Muutenkin on nyt ollut todella voimaton, väsynyt ja kiukkunen olo. No, ihan ymmärrettävää, kun koko ajan vähän nälkä(syönnin jälkeenkin!).

Nyt viikonloppuna söin tosin jättiannoksia, tai sellasia mitä ennen söin. Nyt ne kuitenkin tuntu kauhean suurilta. Onneks en kuitenkaan napostellut ruokien välissä. Tosin rasvaa ja sokereita tuli silti varmasti kaksinkertainen määrä arkeen verrattuna... Nyt vedän vielä kunnon paastoviikon. Saan korvattua ton viikonlopun ja laihdutettua vielä vähän. Eiköhän sitten lopulta olla jo hymyssä suin, kun mekko päällä peilistä itseäni katson.

7. tuleva viikonloppu ja mekko

Toi eilinen wanhojen-valitus ei nyt kauheest liittyy tähän kiinteytymis-aiheeseen, mut mun oli pakko päästä kirjottaa se. Eilinen oli vaan kaikinpuolin kamala(viel ton postauksen jälkeenki).

Oon nyt menossa äidilleni. Jännittää. Ensinnäki se, että kuinka paljon joudun siellä syömään. Herkkuja tuputetaan koko ajan ja äiti kyttää muutenki syömisiäni. Ja sit siel on mun wanhojen mekko!

Jouduin viemään sen äidille, jotta se kaventais sitä. Se saa mut näyttää vyötäröst isommalt ku oon, joka ei todellakaan oo kivaa. Siks on nii tärkeet et laihtuisin. MUTTA laihtumisella ei oo mitään hyötyä, jos sitä mekkoa ei saa kireämmälle! Siin on nyöritys, mutta kun pari viikkoa sitten sitä testasin(ja viel ruoan jälkeen), nii ne nauhat oli vedettävä ihan finaaliin. Siks sitä pitäis kaventaa, jotta pysyis mun päällä vielä wanhoissa, jolloin oon jo toivottavasti laihtunu.

Viime kerralla, kun olin äidillä, sovitin mekkoa. Koko perhe oli siin ja oli vaa et sehän on nyt hyvä, ei sitä pidä kaventaa ollenkaa! Se tilanne oli ihan järkyttävä. En mitenkään voinu sanoo siihen, että no oon kyllä suunnitellu laihduttaa. Mun äiti ois pillastunu hirveesti ja varmaa pakottau nousee vaa´alle + soittanu jonku puhumis ajan terkkarille. Sil on nimittäin ollu käsitys ties kuinka pitkään, et mulla on syömisongelma yms - silloinkin kun oon syöny ihan normaalisti!! Ajatus sille on varmast tullut siitä, että oon kieltäytynyt välillä pullista/jäätelöstä/karkeista, jota syödään siellä joka päivä.

Yritin sitten sanoa, että aion liikkua ennen wanhoja, muttei se tainnut (haluta) kuunnella. Sanoi kaventavansa mekkoa 0,5cm!- jolloin se näyttäisi hyvältä. Mutta huom. en enää ole samankokoinen kuin pari viikkoa sitten, saati sitten ensiviikon lopulla. Että nyt mua jännittää, paljonko se sitä kavens ja miltä se mun päällä oikein näyttää. Mikäli se on liian iso tms, sanon vaikka että kavennan sen sitten itse. Koska mun pitää laihtuu viel.

8. wanhat-valitus

Huomasin että noi blogitekstien otsikoiden numerot on väärin(vahihoin),  nyt siis enää 8 päivää wanhoihin(tää päivä lasketaan mukaan). Kans toi tekstien julkaisu kellon aika on kaikis väärä, mut sitä en osaa muuttaa.

Tää päivä. Koulussa oli yllättävän hauskaa! Olin energinen. Aamulla tein mini lihaskunnon, joten olin koulussa hereillä. Mut sit ny koulupäivän jälkeen kotona- romahdus. Oon ollu täällä yksin ja itkeny hillittömästi. Koska tää kaikki menee perseelleen.

Pienenä katselin wanhoja ja ihailin niin kauniita prinsessoilta näyttäviä tyttöjä. Odotin milloin olisi minun vuoroni. Yläasteella alkoi pukujen, omantanssin ja koristelun arvostelu kavereiden kanssa. Ajattelin, että wanhat ovat jotai älyttömän hauskaa ja odottamisen arvoista. Lukioon tultaessa odotus alkoi konkretisoitua, odotin sitä yhtä päivää elämässäni, jolloin kaikki olisi täydellistä. Edes kerran, yksi päivä joka olisi täydellinen. Koristelu olisi lumoava, omatanssi olisi hauska, parini olisi hyvännäköinen ja mukava, jatkoilla olisi hauskaa, pääsisimme limusiini kyytiin ja kaikkea. Itsekin olisin kaunis. Päälläni olisi kaunis mekko. Minulla olisi huoliteltu kampaus ja meikki. Olisin pieni ja laiha. Täydellinen päivä. Päivä prinsessana. Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan odotusten mukaan...

Tähän asti oikeastaan jokainen juttu on falskannut. Koulullamme ei ole yhteistä jatkopaikkaa, emme saaneet limusiinia, koristelusta ei tule kummoinen, parinsaanti oli stressaavaa/ahdistavaa, eikä tuloskaan ole kovin miellyttävä. Mekko ei ollut unelmamekkoni, se oli vain yksi halvimmista. Mekko saa minut myös näyttämään todellista tukevammalta-ei yhtään kiva. Siksi olen yrittänyt laihduttaa, muttei sekään ole onnistunut kunnolla. Olen vain joutunut stressaamaan syömisiäni ja liikuntaa. Kukaan ei ole huomannut muutosta. Koulussa huomataan vain yksi kavereistani, joka on saanut laihdutettua paljon pienessä ajassa.

 Enhän voi kuitenkaan tietää, miten itse päivä tulee menemään. Tähän mennessä se ei vain vaikuta kovin onnistuneelta. Ei prinsessa päivältä, ei täydelliseltä. Oon jo alkanu oottaa, että koko päivä olisi jo ohi. Päivä jota olen pienestä asti odottanut. En mä tällaista silloin odottanut.

9.ahmatti

Olin aamulla innoissani. Vatsan turvotus oli laskenut ja olo oli laiha. Ajattelin ettei ruoasta saa tulla mulle mitään ongelmaa. Joten tänään söin, ja paljon. Söin varmaa puolet isompii annoksii, kuin yleensä(tai yleensä tän laihdutuksen aikana). Söin useasti-eli pistin kampoihin tolle kellon katselulle. Söin kans sillon kun ei ees ollut nälkä. MIKS?! Yritin olla miettimättä kaloreita, joten nekin lukemat olivat varmasti suuria.
Mulla on iso olo. Kaduttaa vähän. Mietin jo huomista, jolloin syön sitten normaalia vähemmän. Ja nyt meen tekee kunnolla ton lihaskunnon.

Ihan oikeest, jos kerran tunsin itseni laihaks, miks mun piti hävittää se tunne syömällä enemmän??

Lisätty julkaisun jälkeen: Onks mulla oikeesti joku kultakalan muisti?Äsken oli iltaruoka- söin 1,5 ihan hervottoman kokosta piirakkapalaa. Ne oli täynnä rasvaista juustoa. Ja nyt mua ihan oikeesti oksettaa, ja pahasti. Noi palat sisäls varmaa koko ahmimispäivän verran kaloreita. Tähän ei enää melkkä lihaskunto riitä, seuraavat päivät elän miniruoalla ja vedellä. Ja vettä litkin nytki. Yritän ettii kaapistani löysii vaatteita huomiselle, miks niit ei voi löytyy just sillon kun tarvis?

13.Viikonloppu on pahin.

Viikonloppu. Sillon ei olla koulussa, poissa ruoan ääreltä.
Ja mun perhe ostaa ain kauheest herkkui viikonloppusin. Ei oo kovin kiva ku isä tunkee karkkipussia nenän alle, jotta oikein haistan niide tuoksun. Mut ei, oon karkkilakossa. Oon ollu karkkilakossa nyt jo kolme viikkoa ja aion jatkaa wanhoihin asti.(mun tekis kyl niin mieli karkkii-en kestä!) Ens viikolla alotan kans herkkulakon, niin et en saa syödä niitkää ollenkaan(nyt oon välillä ottanu ja sit juonu kauheest vettä päälle). Hirvittää kyl seuraava viikonloppu-oon sillon äidilläni. Se leipoo ja ostaa ain tosi paljo kaikkii herkkui ja sit kyttää et syönhän niit. Ahistavaa..