Ihme maikka

Onneks tänään oli kiva päivä, vihdoin.

Mun terveytiedon maikka ärsytti ja hämmens mua taas. Vähä erikoinen tyyppi, naureskelee mm. syömishäiriöille. Jonkin aika sitten piti tehä kolmen päivän syömispäiväkirja(jaiks!), johon ois pitäny laittaa kaloritki. Sitse oli "No ei laitetakkaa, ties jos jollain tulis tääl anoreksia. Hehheh"<--nauro päälle.

Tänään se kerto jostain tutustaan, lukio ikäisestä(?) ballerinasta, joka sairastaa syömishäiriötä. Tyttö, joka on ollut totaali kieltäytyjä ala-asteesta asti(baletin takia)--ei oo syöny suklaata ja karkkeja sen jälkeen (tai mistä toi sen tietää). Maikka kerto kuinka tää ballerina pyrkii syömään mahdollisimman terveellisesti, kuinka ei syö leipääkään, koska siinä hiilihydraatteja. Must toi taas kuulosti ihan järkevältä. Sit se maikka paasas: " Et ihan kamalaa, ei tollane oo kunnon elämää. Elämään kuuluu nautintoja! Et kyllä tuntuu olevan sekaisin tyttö, kun pitää sitä terveellisenä. " Ja se vaan naureskeli siihen päälle. Olin järkyttynyt.

ballerinat on kauniita, lentoon hyppääviä kevyitä höyheniä

En ymmärrä miksi toi opettaja suhtautuu syömishäiriöhin nauramalla. Se nauraminen oli outoa ja hämmentävää. Luokan tytöt oli hiljaa. Eiks se nää niitä pahana asiana, mahdollisena? Ja noi sen kommentit oli outoja. Määritteleekö se elämisen suklaalla? Että ilman suklaata yms. eläminen ei ole nautinnollista? Ei ruoalle pidä antaa noin isoo osaa. Tai mä en vois antaa. Jos kerran hakisin siitä nautintoa ja iloa elämääni, näyttäisin valaalta. Ja mitä pahaa vähän-syömisessä on? Mitä haittaa jos kieltäytyy leivästä? Se ilo, jonka saa kun kattoo peiliin niistä luopumisen jälkeen, on varmasti parempi kuin hetken herkuttelu.